Taas mennään osa 3.

Tervehdys jälleen,

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa on käynnissä sisällissota.
Salaisen tukikohdan kapinallisalukset
ovat saavuttaneet ensimmäisen voittonsa
pahaa Imperiumia vastaan…..

Nyt taisi mennä hieman tarinat sekaisin…

Mihinkäs sitä oikeasti jäätiin?

Tosiaan, viime kerralla pääsimme vuoden 2013 alkuun. Vaimokkeeni oli uudessa työssä ja minä uudessa kohteessa töissä. Vuosi 2013 oli sinänsä aika ”tylsä”, mainitsemisen arvoista oli se, että täytimme molemmat 30-vuotta ja avopuolisoni saikin myöhemmin syksyllä koulutustaan vastaavaa työtä. Aloimme pikku hiljaa selviämään 2012 lopun ja 2013 alun vaikeuksista. Tässä vaiheessahan olimme laittaneet lapsen hankinnan avustuksella jäähylle…

Sitten voimmekin pikakelata suoraan vuoteen 2014. Vuosi 2014 toi mukanaan 4 isoa henkilökohtaista asiaa ja 2 mainitseman arvoista, jotka liittyvät ystäviini.

Keväällä päätimme toteuttaa pitkäaikaisen haaveen hankkia koira. Olimme älyttömän onnellisia, kun saimme oman ”karvalapsen”, jota lelliä ja helliä vauvahommien ollessa siellä jäähyllä. Kesän korvilla osui kohdallemme jälleen muuttopuuhat, hieman helpompien työmatkojen päähän.  Ja minusta tuli toistamiseen espoolainen. Olin aina vannonut, ettei minusta tulisi Espoolaista. Olin halunnut pysyä kaukana tästä mopoautojen ja Blues-junnujen luvatusta pyhätöstä. Nyt kuitenkin jouduin nielemään ylpeyteni, sillä tällä vuokralla millä saimme kolmion, ei olisi edes Kontulasta saanut kaksiota. Tämä edesauttoi tauloutemme tasoittumista.

Heinäkuussa rupesin suunnittelemaan avopuolisoni kosintaa. Mitä, missä ja milloin olivat ne ensimmäiset kysymykset. Kosinta ei voinut olla mikään kauhean perinteinen tai ällöromanttinen, koska olemme hieman räväkämpiä persoonia… Kyselin avopuolisoni hyvältä ystävältä apuja tähän projektiin. Päätin suorittaa kosinnan mökin rantasaunalla Saimaan rantakaislikon ja -koivikon katveessa. Samoihin aikoihin minulle tapahtui, myös jotain semmoista mitä harvemmin tapahtuu. Kaverini ja entien esimieheni (nykyään erittäin hyvä ystävä) tarjosi minulle töitä. En miettinyt kahta kertaa, ettenkö suostuisi. 

Voin sanoa, että oli tosi hyvä fiilis, uusi duuni odotti, kohta avopuolisoni muuttuu kihalatuksi ja kesäloma alkamassa. jos en kauheasti manaisi, niin jokohan tärppäisi ihan luomuna…?

Saapui heinäkuu ja lähdimme mökille avopuolisoni ja koiran kanssa.

Sanotaan näin, että ei taaskaan tärpännyt, mutta hän kuitenkin vastasi myöntyvästi ja mökkiloma oli muutoin hyvin onnisstunut ja onnellinen.

Yksi asia vähemmän murehdittavana 🙂

  Sinä kesänä myös tosiaan tanssittiin kahdet ystävieni häät. Ei jäännyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Sanotaan, näin että joitakin osapuolia hymyilyttää edelleen….

Aloimme kihlattuni kanssa sitten suunnittelemaan häitä joita juhlittaisiin xx.xx.2015. Tässä vaiheessa pidimme vielä tosiaan lapsentekoa avustuksella paussilla, sillä yhdessä tuumimme että pidämme ensin häät ja sen jälkeen voimme keskittää täyden huomiomme vauvaprojektiin. Luomuvahinko olisi silti ollut aina erittäin tervetullut. Vaimokkeesta kyllä välillä näki ja kuuli etteivät ne jokakuiset pettymykset hirmuisesti ilahduttaneet.

Jälleen pikakelataan ——> Armotonta stressiä ja säätöä, askartelu paskertelua penkkiurheilun lomassa ja yltiöpäistä rahanmenoa exceltaulukoista huolimatta ——> Häät tuli, häät meni, kivaa oli! ——> Häämatka buukattiin niin pitkällekauas kuin vaan keksittiin—–> Tähän väliin vaihtui vuosi kylkiäisinään vähän paskaa niskaan ja kitkaa suksiin molemmilla duuneissa, erityisesti vaimolla —–> häämatka tuli häämatka meni, jättiläiskilpikonna tuli bongattua—–>

Ja jottei liian ihanaa olisi ollut Honeymoon-reissusta palata ja tanssia edes hetki niillä surullisen kuuluisilla ruusuilla, niin molempien duuneissa kupli pinnan alla ja armottomasti. Itse otin ja vaihdoin lennosta, kiitos tästä tilaisuudesta jälleen hyvälle ystävälleni! Harmi ettei vaimollani käynyt yhtä hyvää tuuria, tämä tietysti edesauttoi sitä ettei vieläkään napannut luomuna… Kesän 2016 lähestyessä vaimoni kävi hakemassa uuden lähetteen naistenklinikalle (sillä aiemmin määrätty clomifen resepti oli kerinnyt vanhentua ja olimme unohtaneet sen ajoissa uusia, joten koko rumba oli aloitettava alusta). Jälleen kerran lääkäri totesti ettei vaimollani ollut alakerrassa pintapuolisesti mitään outoa ja lähete lähti matkaan ja piakkoin saimme kirjeitse kutsun syyskuulle.

Syyskuussa 2016 koitti odotettu aamupäiväinen aika naistenklinikalle ja olimme sen myös varanneet töistä vapaiksi. Saavuimme paikalle verkkareissa ja huppareissa, hyvin väsyneen näköisinä, vaimolla oli edellisenä yönä ollut kamalimmat kuukautiskramppi ja kipupäivät pitkään aikaan sekä häneltä oli pari päivää aiemmin poistettu hammas… lisäksi hän oli hyyyyyyyviiiiiin äkäinen ja nälkäinen monen päivän sosekeittokuurin jäljitlä.

Ultrassa ei taaskaan ollut mitään moitittavaa, lääkäri oli myös positiivisesti yllättynyt rakkuloiden tilasta ja määrästä (hän oli hieman aiemmin sättivään sävyyn kitissyt vaimolleni hänen lyhentyneestä kierrostaan ja sen vaikutuksesta hedelmällisyyteen negatiiviseti). Lääkäri totesi meille myös aika jyrkkään sävyyn ettei meitä kannata lähteä hoitamaan hormonilääkityksillä tai -pistoksilla vaan laittaa meiät suoraan koeputkihedelmöitysjonoon (joka btw on n. 6kk), sillä olemmehan jo 33vuotiaita ja se ei ole yhtään sama asia kuin 27vuotiaat joita olimme viimeksi klinikalla käydessämme. Hän myös painotti meille useampaan otteeseen kuinka hoidot tosiaan ovat hyvin kalliita ja jopa pelotteli onnistumisprosenttien pienuudella.

Jonoista ja niiden pitkästä pituudesta oli tosiaan puhetta ja hän mainitsi että yksityisellähän pääsee tietysti heti hoitoon mutta se on sitten vielä ainakin triplasti kalliimpaa. Tässä kohtaa vaimoni otti puheeksi hoitokertojen tuetun/sallitun määrän julkisella puolella. Niitähän on 3, ja jos menee julkisen puolen odotteluaikana yksitysellä otattamaan hoitoa esimerkiksi yhden kerran, niin tämä kerta vähennetään niistä julkisenpuolen kolmesta kerrasta. Tähän saimme vahvistuksen että tosiaan tämä pitää paikkansa.

Lääkärillä ei tainnut olla se maailmanparas duunipäivä meneillään, sillä saimme myös kuulla kuittailua ikävään sävyyn painostamme. Oli jotenkin absurdia että hänestä vaimoni muutamassa päivässä pudonneet kilot kipujen ja syömisvaikeuksien johdosta olivat hurjan hyvä juttu ja hänen pitäisi jatkaa samaa rataa. Itse kannatamme kyllä hitaita ja pysyviä elämäntapamuutoksia niin ruuassa kuin liikkumisessakin ja tämä on meillä koko ajan prosessissa ja projektissa mukana (enemmän kasviksia ja puhtaita raaka-aineita, vähemmän, nykyään ei lähes ollenkaan lisäaineita ja prosessoituja ravinnonlähteitä). Kummallista kyllä, ruokailutottumuksistamme ei keskustelussa kysytty lainkaan..

Noh, pääsimme kuitenkin koeputkijonoon ja saimme uuden käyntiajan helmikuulle 2017.

Tällä kertaa tulikin paljon tekstiä ja asiaa. Saatiin kerralla ”lyhyesti ja nopeasti” käsiteltyä projektimme lähihistoriasta nykypäivään. Enää ei tarvitse vatvoa menneisyyttä, vaan voidaan keskittyä täysillä tulevaan.

 

May the Force be with you – Yoda

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s